Pennut

Harebell kissalaan syntyy pentuja noin 1-2 pentuetta vuodessa. Yhdistelmät ovat tarkoin suunniteltu. Siitoskerroin mahdollisimman alhainen. Kaikki vaadittavat siitoksen edellyttämät testit ovat molemmilta vanhemmilta otettu.

Myös sydänulraus mahdollisuuden mukaan vanhemmilla.

Pennut luovutetaan 14 viikon ikäisinä.

Pennut ovat rekisteröidyt, kahteen kertaan rokotetut. Kahdesti madotetut, eläinlääkärin tarkastamat (todistukset), kirjallinen kauppasopimus.

Pentuja voi tulla katsomaan aikaisintaan 6-viikon ikäisinä, kuvia saa pyydettäessä.

En varaa pentuja puhelimessa enkä tekstiviestillä, vaan haluan että pentuja tullaan katsomaan kotiini, mieluummin kaikki perheenjäsenet.

Kun pennun päättää varata, varausmaksu on 200 €, varausmaksu vähennetään loppusummasta.

Pennun mukana saa Harebell kissalan kirjalliset hoito-ohjeet, kissaliiton paperit sekä pentupakkauksen, sisältäen ruokaa, leluja ym.

Kissalani on sienitestattu ja loistestattu keväällä 2022

Hinnat: Pennun hinta on pääsääntöisesti 1300e  Jos pennulla on merkittävä virhe esim. häntäknikki hinta on neuvoteltavissa.

Pennun ostaja saa vuoden mittaisen jäsenyyden Pyhä Birman kissa yhdistykseen.

Lemmikiksi luovutetut pennut voidaan neuvotella varhaiskastroituna.



Pentuja syntynyt 27.8.2022

FI*Harebell Ulle SBIh ja CH FR*Broadview's Sunny Jared SBIc

 

FI* Harebell Ulle Freja SBIh  (pentujen emo)

CH FR*Broadview's Sunny Jared SBIc  (pentujen isä)

Harebell Uddi SBIb ,Ulle SBIh, Unni SBIg  s. 1.3.2020
Harebell Uddi SBIb ,Ulle SBIh, Unni SBIg s. 1.3.2020

Otsikkosi

Tästä tekstisi alkaa. Voit klikata tästä ja alkaa kirjoittamaan. Dicta sunt explicabo nemo enim ipsam voluptatem quia voluptas sit aspernatur aut odit aut fugit sed quia consequuntur magni dolores eos qui ratione voluptatem sequi nesciunt neque porro quisquam est.

Eos qui ratione voluptatem sequi nesciunt neque porro quisquam est qui dolorem ipsum quia dolor sit amet consectetur adipisci velit sed quia non numquam eius modi tempora incidunt ut labore et dolore magnam aliquam quaerat voluptatem ut enim ad minima veniam.

Harebell Kissala
Lapua
(06) 437 7192, (050) 541 5026 
harebell@netikka.fi 
 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!